30.10.2006

Huovutuksen onnea


Syyskuussa huovutun koneessa reilun satsin hahtuvaa, mutta vasta nyt ehdin/viitsin käydä osaan tuotoksista tarkemmin käsiksi. Sitä ennen piti kuitenkin huovuttaa vähän lisää. Vasemmalla neulatyyny ja oikealla suurella vaivalla suunniteltu ja laskettu kukkanen. Neulottu tuskanhiki otsalla hartioiden jumittaessa isojen puikkojen kanssa!

Neulatyyny onnistui mainiosti, olen tosi tyytyväinen. Siinä on 8 kerrosta sileää neuletta ommeltuna päällekän ja sisällä hieman hahtuvajämiä.

Entäpä se kukkanen? Pinna kiristyi kun avasin koneen, enkä kyennyt ottamaan kuvaa, vaikka nyt kyllä harmittaa. Itketti ja suututti. Ei tarvinne sanoa, että sileä neule rullautuu aika tehokkaasti koneessa. Kiukkuisena revin rullia saksilla auki ja tulos ei vieläkään miellyttänyt. Meinasin jo jättää koko homman, mutta pientä saksimista ja ompelua jatkettuani alkoi tuntua paremmalta.



Kas tässä kukkanen on jo paikallaan.



Tässä vielä kassi ennen koneeseen menoa



ja tässä valmiina roikkumassa. Mittakaavaa saanee tuosta keinutuolista mukavasti.


Ompelin kassiin vuoren ja sinne yhden taskun, rumasti ommeltu mutta onneksi se ei näy minnekään käytössä.

Malli on omasta päästä, ideoita napattu monestakin blogista. Läppä olisi saanut olla pidempi, mutta muuten olen tyytyväinen. Koko on ihan passeli, niin laukussa kuin hihnassakin (vaikka alunperin hihnankaan huovutus ei onnistunut suunnitellusti, mutta sitten muutettiin suunnitelmia..) Hahtuva oli tarjouskiekko, joten värit on vähän hassut ts. liukuma turhan pitkä ja tuota tummaa violettia tuli aika vähän näkyville.

Läppään haluaisin magneettinapin tyyppisen ratkaisun, mutta Sinooperissa ei sellaisia ollut. Muut kaupungin liikkeet on vielä katsastamatta. Mitähän tuohon keksisin? Tavallista nappia en tahdo, se on liian hidas käyttää.

4 kommenttia:

  1. Kysyppäs onko Marsulla magneettia
    www.nicefactor.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Laukku on kaunis.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Helsingissä makkaratalossa on Singerin myymälä jossa myydään magneettinappeja. Maksaa 6.20e/kpl, aika kallis, mutta kiinnitys onnistuu hyvin ja käytössä kestänyt=)
    Hienon laukun olet tehnyt!
    -merja-

    VastaaPoista
  4. Heippa!
    Itse löysin kirpparilta kassin, josta sain purettua: rottinki kahvat,koristenauhaa ja magneettinapin. Tuli hyvin vastinetta 4euron kirpparihinnalle.

    VastaaPoista