22.12.2005

Työvoitto



Blogikoira P esittelee hattua, joka käväisi tänään 90-asteen pesussa ja kutistui nyt juuri sopivaksi! Työvoitto minulle siis. Olkoonkin, että useat linkoamiset saivat pinnan melkoisen nöyhtäiseksi, mutta eiköhän se ongelma saada korjattua. Nyt hattu ei tipahda enää oikean käyttäjänsä silmille.

Mutta hattu oli huono häviäjä ja kostoksi terrorisoi muun pyykin. Laitoin pojan kestovaippoja pienen määrän koneeseen ja tuloksena on violettiin vivahtavia hamppuimuja sekä muutama harso. Kirvelevin kohtalo kävi kahdelle hamppuvaipalle, joista toinen oli ehkä parhaiten onnistunut tekemistäni vaipoista. Aina sitä oppii uutta, Applix- tarra värjäytyy näköjään todella helposti! Alkuperäinen tarra oli siis valkoinen. *huokaus*



Loppukevennykseksi esittelyssä blogilapsosen varpaat. Sen siitä saa kun pitää pojalla paljon sukkahousuja. Jätkästä tulee varmaan balettitanssija!




Kaulahuivi edistyy melkoisen hitaasti, tällä hetkellä sitä on noin puoli metriä. Mieleni tekisi kuitenkin aloittaa miehelleni kypärämyssy. Kyllä, luitte aivan oikein. Mies haluaa tuollaisen myssyn ja langatkin siihen on olleet jo vuoden verran odottamassa. Aivot tekivät vaan tenän kun yritin aiemmin laskea sopivaa silmukkamäärää aikuiselle, mutta Käspaikasta löytyikin kivasti ohjeet. Niin ja nyt kun ne ohjeet löytyivät, mies alkoi tietenkin epäröimään lankavalintansa kanssa... Mutta juuri nyt sattuneesta syystä huovuttaminen ei oikein inspiroi. ;o)

4 kommenttia:

  1. onk blogirekku merkkia tanskandogi? nayttasi vahan tuo poski semmoiselta kun dogien posket ;)

    VastaaPoista
  2. blogikoira P näyttää varsin tyylikkäälle :oD ja blogilapsosen varpaat syötävän suloiselle :)

    VastaaPoista
  3. Tuulia, tanskandoggipa hyvinkin. Toinen samanmerkkinen makoilee kotosalla, muttei ole vielä pääsyt malliksi.

    VastaaPoista