Vihreitä sävyjä

Heinäkuussa neuleplääh ei vielä vaivannut ja tekaisin kahdessa viikossa ison huivin, johon on ihana kääriytyä talvella kylmässä työhuoneessa. 

Malli on Laura Aylorin All the shades of truth, jonka hankin joskus tammikuussa, kun Laura Aylorin mallit olivat ilmaistarjouksessa Ravelryssä. En yleensä ihastu näin graafisiin neuleisiin, mutta jokin tässä viehätti.

Alunperin suunnittelin, että käytän tähän omia kasvivärjäyksiäni, mutta suurin osa niistä on aika ohuelle langalle ja minulla on yleensä vain pieni määrä samaa värjäystä. Sitten keväällä retriitissä bongasin Annesin lankapussin lahjoituspöydässä. Sain reilusti yli puoli kiloa eri sävyisiä kasvivärjättyjä lankoja! Juuri täydellisiä tätä projektia varten ja jäipä siitä yksi satsi sukkalankaakin vielä käyttämättä ja muutama kerä näitä sport-vahvuisiakin. Langoissa ei ollut nimiä, mutta suurin osa on Nallea tai Woolia ja kun noista ei tiennyt mikä on mitäkin, niin huivina toimivat paremmin kuin sukkana. Huiville tuli painoa massiiviset 462g!

Neuloin huivin nelosen puikoilla ja siitä tuli ihanan muhkea. En varsinaisesti pingottanut, kostutin vain ja annoin kuivua ulkosalla. Ihan ohjeen mukaan en mennyt, kaikkia sävyjä ei ollut riittävästi, mutta ei sitä valmiista työstä huomaa.

Tää oikeasti tosi kiva!

(Millähän sen kadonneen neulemojon saisi takaisin?)

Tuplasukat

Opiskelukaverini sai kaksoset ja pistin pakettiin mukaan tietysti jotain itse neulottua eli junasukat taas kerran. Vasemmanpuoleiset sukat ovat Lanettia ja oikealla Heritage 150:tä. Yhteensä näihin meni vain 50g lankaa Ainakin yhdet junasukat varmaan vielä neulon tälle vuodelle, lasten päiväkotitäti odottaa myös vauvaa.

Päiväkoti alkaakin taas ensi viikolla ja oma kesälomaa on enää yksi päivä jäljellä. Keskiviikkona siis palataan sorvin ääreen ja tuntuu, että siinä se kesä taas vilahti, yhdessä hujauksessa. Onneksi lomasäät vähän lämpenivät näin loppua kohti ja joku ilta kokeiltiin miehen tuoreinta hankintaa, kanoottia. Se vaan ei oikein minun kipulonkille sovi; istuma-asento on liian matala.

Lasten kanssa on käyty aika ahkerasti lenkittämässä koiraa. Lapset siis tunkevat mukaan, jollen onnistu livahtamaan itsekseni. No ei, on niitten kanssa mukava käppäilläkin. Kuopus kerää kukkia matkan varrelta. Päivänkakkarat ovat sormuksia tai äidin hiuskoristeita.

Lenkkikaverista puolestaan on tullut jo lähes täysikokoinen, nyt 11 kuukauden iässä säkää on 81cm ja luulenpa, että tähän kasvu tyssää ja vähitellen alkaa massan kerryttäminen. Ensimmäinen juoksukin on menossa parhaillaan ja meno sen mukaista.

Paulie

Tilasin jo useampi vuosi sitten Wollmeisea värissä Rhabarber. Myöhemmin  tilasin sille kaveriksi 82Pb:tä ja olivatkin täydellinen pari suunnitelemalleni raitatakille. Aloitus lykkääntyi ja lykkääntyi, kunnes törmäsin Paulien ohjeeseen ja sitten vetkuttelin hyvän tovin ennen aloitusta. 

Langan määrä asetti rajoitukset väritykselle, joten tein alkuperäistä ohjetta paksumpia raitoja raparperilla ja myös nappilista tuli raparperista. Halusin kaikkiin resoreihin mieluummin joustinneuletta ainaoikean sijaan ja tein yläosan sileää neuletta, enkä ainaoikeaa kuten Paulien ohjeessa.

Tein myös hihoista pidemmät, samoin jatkoin vartaloakin useampia senttejä. Tästä tuli aikas istuva vaikka itse sanonkin. Vaati hihoissa muokkausta, joten lopulta alkuperäisestä ohjeesta jäi jäljelle vain alku eli yläosan silmukkamäärät. Lankaa meni 432g ja kolmesta reilun 150g vyyhdistä jäi muutamia kymmeniä grammoja jäljelle.

Tästä tuli oikein kiva, veikkaisinpa että tulevina kylminä työpäivinä tämä on aika usein päällä töissä. Tykkään Wollmeisen puuvillaisesta tunnusta sekä neuloessa että valmiina pintana. Takki on sopivan ohut ettei tule kuuma, mutta villaisena se kuitenkin lämmittää ylitehokkaasti ilmastoidussa työhuoneessani.

Tulevaa talvea varten varustaudun myös seuraavaksi puikoilla olevalla paksuhkolla neuleella, mutta siitä lisää myöhemmin. Lanka on kasvivärjättyä, mutta ei itse värjäämääni.

Tässä blogissa ei kauheasti puutarhakuvia väläytellä, mutta tavoista poiketen tässä kuvaa kuunliljapenkistä. Noista suurin osa on anopin kukkapenkeistä peräisin ja kukkapenkki itse taas miehen suunnittelema ja tekemä. Lapset olivat ihan ihmeissään, kun äitikin istutteli muutamat kuunliljat ja parit muutkin perennat penkkeihin... 

Sen lapset sen sijaan tietävät, että äiti kasvattelee rikkaruohoja ja vartioi näitä kuin kalleimpia aarteitaan. Tarhakäenkaalista kun pitäisi saada sinisävyistä lankaa. Toistaiseksi niitä on sen verran vähän, etten ole vielä kokeillut. Kasvimaalta näitä rikkaruohoja siirtoistutan tuohon kivien väliin ja onneksi näyttävät siinäkin viihtyvän.

Tässä puolestaan kotipihamme suosikkipuut. Kaksi valtavan kokoista haapaa. Korkeudesta saa vähän käsitystä kun miettii, vasemmalla näkyvä talomme on 1,5 kerroksinen. Alarinteessa toki puihin nähden mutta silti. Joskus myrskysäällä vähän arveluttaa kuinka lahoja nuo mahtavat olla, mutta toistaiseksi ovat saaneet kasvaa ihan rauhassa. Onhan tuossa myös pari kuusta kasvamassa, joten ihan autioksi ei piha jää tuostakaan kohtaa sitten kun haavat joutuu kaatamaan.

Väripadan ääressä puikkoja heilutellen

Oman tontin mesiangervot ovat huudelleet kutsuvasti muutamana kesänä ja nyt sitten osui ajoitus kesälomankin suhteen kohdalleen. Keräsin pari sangollista mesiangervoja ja laitoin ne yöksi likoamaan. Sitten pistin padan tulille. Tässä vaiheessa muistin sitten, että voisi ohjeitakin lueskella.

Selvisi, että kukat olisi kannattanut irrottaa, koska ne takertuvat ikävästi lankaan. Hups. Ja taas ongittiin kukkasia kuumasta vedestä. Lopulta totesin, että olkoot en jaksa. Värjäsin langat seuraavana päivänä ja siivilöin liemen parhaani mukaan. Kukkaset jäivät suurelta osin pataan, mutta painuivat pohjaan. Tässä vaiheessa keskimmäinen avusti sitten lankojen laitossa ja upotti lämpömittarin padan pohjalle. Mutu-menetelmällä sitten arvelin paljonko lisään puuta uuniin. Ei kiehunut, taisin värjätä nyt aika miedolla lämmöllä ja se varmaan pelasti kukkien nyppimiseltä, sillä lanka oli täysin siistiä.

Mesiangervolanka on kuvassa oikealla, vasemmalla samettijalka ja keskellä se vihreä raparperi, joka yrittää taas naamioitua ruskean sävyiseksi.

Nilkkoja on taas lähiaikoina särkenyt ja neuloin toissa  kesänä värjätynseiskaveikan joogasukiksi. Väriliemi oli Kotkansiipeä höystettynä Pietaryrtin jälkiliemellä. Lämmittää ihanasti ja tuo valepalmikko puristaa mukavasti kipeän nilkan kohdalta. Väri ei suuremmin miellyttä, mutta unisukkina se ei haittaa eikä silloin kun sillä torjuu kipua.

Pitäisköhän neuloa muitakin kipuneuleita, jos ne toimisi hyvin. Tänään kimalainen pisti selkään, mutta siihen tepsi kylmä ja varuilta otettu kyypakkaus hyvin. Ampiasenpistolle olen nimittäin jossain määrin allerginen, lapsena saatu pisto turvotti jalkaa kahden kämmenen alalta. Olisko mennyt vähän huti se pisto, sillä tällä kertaa ei sentään sattunut suuremmin, turvotus ja kipu laski kylmäkallen kanssan köllötellessä. 

Ihana kun lapset ovat jo niin isoja, että laittelivat sitten melkoisen omatoimisesti päiväruuan itselleen. Huutelin vähän ohjeita ja kaadoin kuuman veden.

Kertun mekko

Kuopuksen Kerttu- nukella oli yksi vakava puute. Se oli saapunut synttärilahjaksi pelkässä kylpytakissa. Nukke ilman mekko, kaikenlaista! Sinnikäs vihjailu ja lopulta marina, sekä alkanut kesäloma saivat äidin vihdoin uhraamaan pienen tovin mekolle. Punaista Tennesseetä neuloin putkena, kaventelein pepun jälkeen ja sitten virkkasin yläosan vanhalla Novitan Bambulla. Hyvä tuli, kelpaisi siis mekkotytölle ja sehän riittää.

Pieniä neuleita

Työkavereiden lasketut ajat ovat kuukauden välein ja ensin töistä poisjäävälle annoin jo tämän oranssisävyisen setin. Lanka on 220 superwashia ja sen verran paksua, että neuloin suosiolla taas noin puoli vuotiaan koolla. Oli hauska antaa skandinaavista perinnettä saksalaiselle tulevalle äidille, joka on muuten ollut tosi haltioissaan äitiyspakkauksesta ja myös siitä miten hyvin Suomesta saa unisex-väreissä vaatteita.

Tälle myssylle on sukat tehty jo aiemmin ja myssyn neuloin kahteen kertaan tai se pienempi kokeilukappale on myös jossain tallessa. Tekaisin retriitissä loppuun ja koko osoittautui suunnilleen vastasyntyneen pipoksi. Tämä on myös jotain puoli vuotiaan koko luokkaan oleva. Tiedä sitten tuleeko tälle paljon käyttöä, mutta ehkä Kreikassakin on viileitä iltoja ja öitä. Setti pitääkin luovuttaa tällä viikolla ennenkuin oma loma alkaa ja sillä aikaa jää työkaverikin pois töistä.

Tässä vielä uusi yritys eilisistä langoista. Ei silti näytä koneella kunnolla oikealta, vaikka tuunasin kuvaa vähän. Kameran näytöllä on aika aidot värit, mutta koneella sitten ei. Pöh.

Mutta nyt se doggilapsi ui, mies sitä on sitkeästi opettanut ja ui se minunkin kanssani jo nykyään. Houkutella saa, siksi yhä hihnassa, mutta ui kuitenkin ja kuvassa hassusti silmät lähes kiinni.

Pata porisee

Viime vuonna väripatani jäi mottiin polttopuiden taakse, eikä ollut niin suurta paloa värjäykseen, että olisin sitä sieltä alkanut järjestellä pois.

Tänä vuonna padan paikka vaihtui kasvimaan viereen ja keittelin reilu viikko sitten raparperinlehti soppaa. Keräsin äidiltä muovikassillisen isoja lehtiä ja ne odottelivat pari päivää, että ehdin tarttua toimeen.

Arvelin saavani jotain keltavihreää, mutta sieltähän tulikin ihan kunnon vihreää. Tuossa kuvassa näyttää paljon hailakammalta kuin luonnossa. Ei lainkaan hullummin, minulla oli varmaan niin paljon niitä lehtiä, että väriä irtosi noin reilusti.

Eilen sitten sain Emman ja Ninzin kylään. Nemesian anoppi ilahdutti meitä taas kuivatuilla sienillä, samettijalkoja tällä kertaa. Puretimme langat aluksi alunalla ja sitten loppuun lisättiin rautaa. Olin laittanut ruosteista rautalankaa etikkavesiseokseen pariksi päiväksi ja se vesi lisättiin viimeiseksi vartiksi pataan. Liemi sakeni jännästi heti puretteen lisäämisen jälkeen ja värit tummenivat.

Kuvassa vasemmalla nemesian suomenlampaan villaa, keskellä minun Kuje sukkalankaa ja oikealla Ninzin Sisua. Langat ovat tässä kuvassa vielä ihan märkiä.

Lopuksi vertailua, vasemmalla samettijalkalankaa ja oikealla raparperilankaa. Kasvivärjättyjä alkaa olla eri väreissä melkoinen keko, mitähän noista tekisikään...

Indian Feathers

Keskimmäisen kummi täytti pyöreitä, mutta hän karkasi alkukesästä varsinaiseksi juhlapäiväksi perheen kera etelään. Halusin kuitenkin muistaa jollakin pienellä. Tuumailtiin sopivaa värimakua miehen kanssa ja tarvittiinpa siinä vähän chattiapua ystävänkin kanssa.

Kannatti tuumailla, saaja oli oikeasti ilahtunut huivista ja kehui värejä, sekä sitä, että malli on suht pelkistetty eikä mikään pitsihörhellys. Olipa palkitsevaa saada näin ilahtunutta palautetta!

 Malli on Indian Feathers Ravelrystä. Jätin nypyt pois enkä laittanut edes helmiä juuri pelkistämisen vuoksi. Toisaalta epäilin myös, että neulomisen kanssa voisi tulla kiire. Loppujen lopuksi saatiin sovittua kyläily vasta tälle päivälle, mutta joskus on mukava olla reilusti ajoissakin.

Laitoin langan kaksinkertaiseksi ja neuloin 3,5mm puikoilla. Tuli sopivan ilmava silti. Lanka on Wetterhoffin Veeraa eli pitsivahvuista. Tulipahan sillekin langalle taas käyttöä. Neuloin toisesta omistamastani vyyhdistä Mysteerihuivi Swan Laken ja toinen vyyhti on odottanut useamman vuoden sopivaa kohdetta. Joskus hamsterointi ei ole laisinkaa niin huono juttu. (seliseli)

Poseerauskuvista kiitos kuopukselle, joka oli tehtävästä kovin ilahtunut.

Kappas vain blogikoira ui! No okei, huijasin. Se piti kantaa veteen ja se oli perinjuurin loukkaantunut moisesta. Jatkamme harjoittelua, ei nimittäin edes paistetut lohen jämät saaneet koiraa uimaan oma-aloitteisesti.

Mittatilauspolvarit

Mullapa on uudet sukat ja niistä tuli kerrassaan ihanat! Käytin ensimmäistä kertaa Ullan Mittatilauspolvareiden kovasti kehuttua ohjetta ja totta tosiaan, ohje on mitä mainioin. Sukkien lanka on siis Ammaxilta peräisin olevasta yllärikerästä. Joku oli jaksanut pistää langan todellakin kunnolla pätkiksi, niin että raitaa syntyi herkkuväreistä ja neulominen ei käynyt tylsäksi.

 

Kuvien ottaminen viivästyi näiden helteiden takia, mutta iltamyöhällä menin urhoollisesti itikoiden syötäväksi ja lapset räpsivät kuvia miehen ollessa töissä. Ei jostain syystä houkuttanut kiskoa jalkaan polvisukkia kuvausta varten. Huomaathan myös yläkuvan kesäsääret, naarmuilla ja mustelmilla. Kävin vähän istuttamassa koivuntaimia tuonne takapihan ryteikköön. Homma jäi mukavasti kesken ja kun ennusteita katsoo, niin ei ainakaan yhtään paremmassa kelissä sitä pääse jatkamaan.

Sukat on neulottu 2mm puikoilla ja vaikka sisäinen perfektionistini harkitsi hetken langanpäiden päättelemistä, muistin, että se yks sukkagurukaan ei ollut päätellyt ja perustelutkin oli varsin mainiot. Niin että en minäkään viitsinyt.

Yllärisukkiin käytin 115g grammaa lankaa. Tein sukkia niin pitkälle kuin yllärikerästä riitti ja sitten otin mustaa omasta varastosta ja neuloin sen mukaan mustaa ohutta kuminauhaa. Vaikuttaa pahasti siltä, ettei pito silti riitä, vaan pitää kehitellä jotain.

Sukkien kanssa päässä alkaa soida "kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun" ja tekee mieli vähän hypähdellä sinne ja tänne. Ehkä nämä eivät ole parhaimmat työsukat, mutta aivan varmasti tulevat olemaan yhdet lempisukistani.

Sukat on siis kuvattu ilta-auringon valossa, joten kuvat on ylivalottuneita. Ekassa kuvassa värit on ehkä lähimpänä totuutta.

9 kk

Esikoisen opettajan 9 kk:n odotus päättyy kesällä. Tein junasukat esikoisen lempiväristä. Ei ne kyllä ihan noin räikeän oranssit oikeasti ole, mutta päivän auringonpaisteessa olleena en jaksanut säätää värejä. Lanka oli paksua, Sadnes Smartia, joten piti pienennellä vähän joka suunnasta mallia. Eiköhän noista semmoiset 6-9 kk kokoiset tulleet eli ihan parahiksi ensi talvelle.

Näppärä blogiotsikko muuten vai mitä? Pikkudoggi on nyt 9 kk ja käytiin korkkaamassa virallisesti näyttelyura tuossa parinkymmenen kilometrin päässä. Luokkavoitto laatuarvosanalla erinomainen, joten varsin lupaava aloitus siis.

Doggilapsen kummitäti-aupairille tiedoksi, että toisaalla on lisää kuvia ja juttua näyttelystä, kun niitä joskus kaipailit.

Naulakkoneulontaa

Ravelryn viestiketjusta satuin bongaamaan linkin naulakkoneulonta- videoon. Näytin videon esikoiselle, joka alkoi ratkuttaa heti etsimään sopivaa lankaa. Onneksi jotain kirppislankaa löytyi, vaikka riittävän paksua lankaa ei minun kätköissäni ollut. Sitten opeteltiin yhteistuumin ja hyvinhän se sujui. 

Aika äkkiä esikoinen vaan kyllästyi ja minä sitten jatkoin. Kuopus kiinnostui lopputuloksesta ja halusi myös yrittää. Yllättäen kuopus, kohta 4v., olikin todella näppärä. Äitiä tarvittiin lähinnä varmistamaan, ettei silmukka putoa naulakon tapista liian aikaisin.

Keskimmäinen ei joutanut jääkiekkoa katsellessaan hommaan paljon paneutumaan, pari kerrosta tekaisi hänkin ja loput jäi sitten minun tehtäväksi.

Ihmeellistä kyllä, huivi on kuopuksesta aivan ihana, vaikka värit ovat kaikkea muuta kuin tyypilliset pienelle tytölle. Koska huivista tuli kapea luikero, ompelin jäljelle jääneellä langalla huivin puoliksi yhteen.

Jätin loppuosan tarkoituksella auki, jotta siihen sai pienen lenkin. Kuumasta päivästä huolimatta kuopus on nauttinut tästä huivista, eikä häntä tarvinnut houkutella montaa kertaa poseeraamaan.

Joku kipinä tästä jäi myös esikoiselle, joka kyseli mitä muuta naulakolla voisi neuloa. Ehkä etsimme joku kerta paksua lankaa kokeiluja varten.

Funktionaalista

Minna haastoi kertomaan joko funktionaalisesta tai muuten vaan napakymppi-käsityöstä. Tätä piti pyöritellä pitkään, kumma miten paljon helpompi on kertoa niistä hitusen epäonnistuneista töistään tai sitten ihan täysistä flopeista. Kai se on tätä suomalaista vaatimattomuutta.

Mutta niin, omista neuleista tulee mieleen Opri. Malli on Mari Muinosen suunnittelema ja kuten kolme vuotta sitten tekemässäni bloggauksessa kirjoitin: "tuntui kuin pipo olisi valmistunut itsestään". Silloin epäilin, että pipo ei sovi koville pakkasille, mutta viimeiset pari talvea se kyllä on kulkenut lähes joka kerta mukana. Liekö tiivistynyt jokusen pesun myötä. 220 on sellaista lankaa, että se kyllä kutittaa minua otsalta aina syksyllä tai alkutalvesta, mutta sitten tuntuma häviää ja pipoa tulee tosiaan käytettyä.

Nyt ei jaksa tässä liki helteisessä säässä ottaa tuoreempaa kuvaa, mutta tässä pipo alkuperäisessä kuvassa. Ei se tuosta ole paljon muuttunut, vähän tosiaan tiivistynyt ja jokunen nyppykin siinä lienee. Käyttökestävyys on 220:lla siis erinomainen.

Äiti, siinä on ehkä vähän liioteltu

Tapahtui tänä aamuna miehen ollessa yövuorossa.

Kuopus heräsi virkeänä seitsemän jälkeen (tätä lienee edesauttanut uliseva nälkäinen koiranpentu, joka oli käytetty kuudelta tarpeillaan ja toivottu, että sen jälkeen voisi vielä nukkua vähän). Kuopus kipitti alakertaan, jossa samaisen koiran ulinaan herännyt isoveli valisti, että tänään on äitienpäivä. Kiljumista. Töm töm töm, rappuset yläkertaan ja herättämään toinen isoveli äänekkäästi huutaen. Nyt heti pitää herätä lahjat antamaan.

Seuraavaksi kinastelua siitä, että saako herättää äidin heti, vai kuuluuko laittaa vaatteet päälle ensin. Tässä välin kuuluu myös "Ai niin" ja esikoinen alkaa herätellä minua etukäteen lupaamallaan hartiahieronnalla. Sitten käy käsky kuopukselle jatkaa hieromista. Töm töm töm, pojat juoksevat alakertaan pukemaan. Kuopus hieroo kovaa olkapäästä, ei lihaksista ja minua alkaa jo naurattaa. 

Pojat saapuvat ja alkaa taistelu siitä kuka hieroo mistäkin, kunnes keskimmäinen karjuu, että ettekö muista, että tänään ei saa kiukutella ja tapella. Tässä vaiheessa raotan silmiäni sopivasti ja saan lahjoja valtavalla innolla. Kuopuksen koru tai koriste on vielä hetken kolmevuotiaalle niin rakas, että tulee itku, jos äiti sen aikoo pitää. Kuopus lupaa säilyttää sitä äidin puolesta.

Keskimmäinen on tehnyt vohvelikankaasta leipäkoriin liinan. Esikoinen kihertelee korttinsa kanssa. Ison kortin etupuolella on kuva esikoisesta sydänkortti kädessään. "Äiti, katso sinne taakse. Siinä on ehkä vähän liioteltu". 

Hyvää äitienpäivää 

Olet hyvä neulom-

isesä!

Esikoinen ei olisi oma itsensä, jos mukana ei olisi ripaus realismia. Rakkaita ovat, ihan jokainen!

Hyvää äitienpäivää!

Yllärikerä

Hirveää hulluutta nämä yllärikerät. Et vaan voi olla neulomatta, vaikka et oikeasti saisi neuloa, kun selkä on ollut niin kipeä, ettet voi hengittää syvään tai nukkua hyvässä asennossa. Tai nukkua ylipäätään alkuyöstä.

Mutta katsokaa nyt, miten ihana kerä. Jos näistä sukista ei tule peppipitkätossu-olo niin ei mistään. Tehtiin retriitissä vaihto ammaxin kanssa ja minä sain aarteen (eikä jälkitoimitus todellakaan haittaa!). Teemaan sopien omistan myös retriitin kirpparipöydästä Emmalta haalitut hiyahiyat ja tykkään kovasti. Ja mikä projektipussukka, sekin retriitistä. TiiQ:n vaihtolaatikosta parilla hassulla puuvillalankakerällä vaihdettu. Vaikka tolla pöllöllä onkin ne suorastaan hirveet silmät. :D

Doggilapsi rakastui myös yllärikerään, mutta syynä lienee joku muu kuin värit. Taitaa haiskahtaa Hertalle ja Sulolle!

Julma omistaja ei vaan anna syödä kerää ja tunkee ihan iholle kameransa kanssa.

Kieroja puikkoja

Tältä siellä näytti.

Syötiin herkkuja (kuvassa on vain murto-osa kaikesta ruuasta, herkkupöytä todellakin notkui eikä kaikkea saanut laitettua edes pöytään)

Ostettiin lankaa (allekirjoittanut muuten myi rahallisesti saman verran mitä sieltä osti, mutta määrällisesti... hups!)

Lotottiin (pussukalla ja norsulla on nyt uusi ja onnellinen omistaja, lankakin näyttää ihan siltä, että siitä tulee aikas ihana huivi. 50g ja 700m, siitä onkin aikaa kun tämmöistä olen neulonut...)

Ja tehtiin niitä pussukoita. Pajassa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä tiukka opettaja ja vähän levottomat oppilaat. Tai sanoisinko, että 50% oppilaista oli kurittomia. Terkkuja kaimalle!

Mutta pussit syntyi kaikilta, aika herkkuja ovat.

Ihana ja mahtava viikonloppu! Ensi vuonna sitten taas, kunhan järjestelytyöryhmä toipuu hiukkasen.